Pykälistit todistelukoulutuksessa 21.5.2018
Toimistomme sai 21.5.2018 salin täydeltä innokkaita pykälistejä vieraakseen oppimaan käytännönläheisesti todistelusta. Idea excursioon lähti siitä, ettei todistelua tarkemmin opeteta prosessioikeuden perusopinnoissa. Toki teoreettiset mallit ja prosessin pääpiirteet käydään läpi, mutta käytännönläheisemmin ei todisteluun perehdytä. Onnekkaimmat saattavat päästä seuraamaan henkilötodistelua prosessioikeuden pakollisiin opintoihin kuuluvien tuomioistuinkäyntien aikana. Silti useimmille opiskelijoille jää pimentoon, miten todistelu käytännössä toimii vivahteineen. Moni opiskelija aikoo työskennellä prosessaamisen parissa, joten ajatuksena oli avata hieman tätä rikos-ja siviiliprosessin kulmakiveä: todistelua.
Tuomas Seikkula aloitti koulutuksen esityksellä todistelusta.
Excursiomme käynnistyi tarjoiluilla varmistaen sen, ettei opiskelijoiden tarvinnut osallistua koulutukseen tyhjin mahoin. Kun alkumaljat oli kilistelty ja vatsat täynnä, toimistomme Tuomas Seikkula otti lavan haltuun. Koulutus alkoi perusteista, vapaasta todistusharkinnasta. Koulutus keskittyi käytännönläheisiin esimerkkeihin kirjallisista todisteista ja henkilötodistelusta. Esimerkki Tuomaksesta Turussa sopimusneuvotteluissa herätti keskustelua etenkin todistusteemojen merkityksestä.
Kasarmintorin käräjäoikeus
Illan kruunasi hetki, jolloin Kasarmintorin käräjäoikeus järjestyi pääkäsittelyyn ja toimistomme henkilökunta pääsi heittäytymään oikeudenkäyntiin osapuolten rooleihin. Vuorossa oli henkilötodistajan kuuleminen. Kun kuulemisessa tuli huomionarvoisia seikkoja esiin, prosessi keskeytettiin, jolloin kertoja herätti keskustelua yleisössä siitä, mitä oli juuri tapahtunut ja miksi.
Oikeudenkäyntisimulaatiossa oli kyse toimitusjohtajasopimuksen päättymisestä ja toimitusjohtajasopimuksen ehdoista. Sopimus oli sovittu suullisesti, joten henkilötodistelussa oli tapausta ratkaistaessa korostunut merkitys. Pääkuulustelussa paikalle kutsuttu, sopimuksen syntymistilanteessa läsnä ollut todistaja oli varsin uskottava ja johdonmukainen, joskin hieman hermostunut. Tuttu asiamies sai todistajan kuitenkin rentoutumaan. Pääkuulustelun perusteella tilanne näytti varsin hyvältä kantajaan nähden. ”Palkka sovittiin 5000 euroa. Aivan tavanomainen toimitusjohtajasopimus oli, kaikki perusjutut olivat siinä.”
Vastakuulustelussa taitava asiamies sai horjutettua todistajan uskottavuutta, todistajan kokiessa tilanteen liiankin mukavaksi. ”Sopimus solmittiin siis Ravintola Teatterin terasilla saunaillan jälkeen. Montako olutta siellä sitten tuli juotua?” Vaikka toimitusjohtajasopimus oli ollut ”aivan tavanomainen” ei hyvin tavanomaisesta ehdosta, kilpailukiellosta kuitenkaan ollut sovittu mitään. Uskottavaa vai ei, se jäi yleisön päätettäväksi.
Simulaation jälkeen ilta jatkui vapaamuotoisen keskustelun parissa tarjoilujen kera. Ilta oli kaikkiaan oikein onnistunut, kiitos siis kaikille osallistuneille! Kasarmintorin käräjäoikeus jää nyt kesälomalle, mutta palaa vielä.
Illan kouluttajat vasemmalta Karoliina Skyttä, Tuomas Seikkula, Saara Väätäinen ja Tuomas Rudanko.
-Tuomas R.