+358 9 2511 1680

Single Blog Title

This is a single blog caption

Millaista on olla traineena Hästö & Co:lla?

8.05.2021
Hastolaw
0

Yksi traineejakso on taas tullut päätöksensä, joten nyt onkin hyvä hetki muistella kuluneita kuukausia entisen traineemme Marian sanoin.

“Neljän kuukauden harjoittelujaksoni Hästö & Co:lla on ollut antoisa. Olen päässyt mukaan mitä mielenkiintoisimpiin toimeksiantoihin ja saanut monipuolisia tehtäviä liikejuridiikan (ja vähän muunkin) alalta. Työpäiviini on kuulunut niin pidempiä selvitystehtäviä, joiden parissa olen työskennellyt jopa viikkoja, kuin lyhyempiä kysymyksiäkin, joihin vastaus on löytynyt nopeasti.

Erityisen mielenkiintoiseksi työskentelyn täällä on tehnyt se, että olen päässyt seuraamaan toimeksiantojen etenemistä tiiviisti ja saanut perehtyä niihin kokonaisuuksina, vaikka olisinkin välillä ollut hoitamassa vain tiettyä osakysymystä. Tämä onkin yksi kokopäiväisen harjoittelun eduista. Olen päässyt avustamaan niin suomalaisissa kuin kansainvälisissäkin toimeksiannoissa, ja englannin kielen lisäksi olen päässyt harjoittelemaan yllättävän paljon myös ruotsia.

Erityisiä kohokohtia Hästö & Co:lla ovat olleet kansainväliseen välimiesmenettelyyn osallistuminen, sisäiset koulutustilaisuudet, tiimityöskentely sekä tietenkin äärettömän mukavat ja hauskat työkaverit!”

Leave a Reply